En minä sinua inhoa, tiedän sinullakin olleen vaikeaa. Tällä hetkellä yritän luottaa rakkauden voimaan, uskon meillä sitäkin jossain ripauksen olevan. Ilman Sinua en osaa elää, olet niin iso osa minua.
Olet kai ihan hyvä ihminen, jos vain uskaltaisit hengittää ja elää. Ennen uskoin siihen täysin, nyt jo hieman epäillen. Ei avun pyytäminen ole häpeä, se on kutsuhuuto paremmalle huomiselle. Se on voittajan lupaus jatkaa eteenpäin. Luulisin.
Sinä haluat puhua vain minulle, sinä et halua kertoa asioitasi muille; et tohdi kaivaa lapsuutesi kurjuutta tai kouluvuosiesi nöyryytyksiä esiin. Sinä lupasit puhua ja silti vaikenet. Näen sinulla olevan vaikeaa, enkä osaa auttaa. Minä olen väärä ihminen auttamaan, sinä tarvitset ammatti-ihmistä. Minä en ihan oikeasti halua kuulla, haluan vain sulkea korvani tältä ja taluttaa sinut tuntemattoman ihmisen eteen; minä olen niin värää ihminen, niin väärällä hetkellä. Miksei se ihminen tule ovellemme, aja minua ulos ja istuta sinua omalle sohvallamme? Kävisit Ystävä tämän läpi nyt, et pitkittäisi enää tilannetta. Älä vie ongelmia mukanasi huomiseen. Älä enää, ei enää.
Sinulla on lapsi, joka on suurinta elämässämme. Miten sinä et nää tätä ihanuuden kauneutta kokonaisuutena? Miten sinä voit kääntää katseesi ilmeettömänä, kun lapsesi huutaa huomiotasi? Miksi sinä et voi tajuta, kuinka tärkeä ihminen sinä monelle olet?
Mikset osaa kiintyä lapseesi? Oletko mielestäsi “huono” isä, koska sinulla ei ollut isää ja äitisikin on Katkera Marttyyri. Luulisi niiden voimalla olevan edes voimaa yrittää, luulisi ihmisen oppivan muidenkin virheistä. Jos oma itse menee kaikessa edelle, ei kai sitä voi koskaan edes onnistua. Menisit Kiltti puhumaan jollekin, hae apua ja kasva! Puhut aina viisaudesta ja älykkyydestä, kuinka sitä ihmisessä arvostat. Näytä se minulle, näytä että olet sitä myös itse.
***
Sinä katsot peiliin, kampaat hiuksesi ja lähdet. Pidät huolen, että sinä voit hyvin ja ihosi näyttää nuorelta. Et edes vilkaise meihin, et edes huomaa kyyneleitämme. Tai jos huomaat, kävelet kylmästi ohi ja pyydät minua kasaamaan itseni. Ahdistut, et kärsi nähdä omia tekosiasi.
Laitan lapselle päälle, olen tielläsi. Et mahtunut pukemaan, huusit minut sivuun. Sinulle on annettava tietä, onhan meillä liian pieni asunto meille kaikille.
Lapsesi elää, hän nauraa, puhuu, leikkii -on terve iloinen ihminen. Tuumaat, kuinka ihanaa olisi omata rauhallinen lapsi. Oikeastihan sanoit asian vitsinä, minua se ei vaan enää naurata. Kaikki tekemäsi asiat puhuvat toista. Sinä haluat lapsestamme toisenlaisen, et jaksa nauttia hänen ilostaan. Sinä voit huonosti, ei hän. Itken, rakastan lastani niin paljon. Vitsisi satuttavat.
Sinä pudotat avaimet lattialle, tyttö tiputtaa lusikan onnellisena kädestään, nettisivujen tallennus epäonnistuu, joudut olemaan hetken lapsesi kanssa… kaikki nämä asiat saavat sinut raivon partaalle. Huudat, kiroilet ja hikeennyt. Lapsesi hiljenee ja katsoo äitiin, hän taitaa pelätä sinua jo nyt. Mutta ei se mitään, onhan sinun saatava tuntea tunteesi, kyllähän kotona tulee saada olla oma itsensä. Tyttö itkee, kun äiti lähtee töihin. Äiti itkee, kun joudut jäämään isin kanssa. Pelkään töissä, huutaako isi rakkaalleni? Olen huono äiti, altistan lapseni tälle.
Oikeasti olen maailman paras äiti, tiedän. Parempaa äitiä ei lapseni voisi saada.
Kävelet ohi, jolloin yritän koskettaa sinua. Ei onnistu. Illalla otat läheisyyteni vastaan ja haluat seksiä. Ei muuta, vain seksiä. Ei läheisyyttä, ei suudelmia, ei katsekontaktia; vain isoja tissejä, persettä ja omaa mielihyvää. Mutta seksi on hyvää ja monipuolista, kyrpä on iso ja maistuu mansikalta; voisinko ilman elääkään? Käännämme kylkeä ja käymme nukkumaan. Tai ainakin sanon sinulle niin.
Olen herännyt yöllä tiuhaan lapsen itkuun. Olen mennyt aikaisin töihin ja tehnyt rankan työpäivän. Olen hakenut tytön hoidosta, jottei sinun tarvitsisi. Olen ollut ulkona, tehnyt ruoan, siivonnut, pessyt pyykit, viikannut pyykit, laittanut huomiset eväät, kylvettynyt, syöttänyt ja nukuttanut tytön. Lopulta on aika oman henkireikäni: juoksulenkkini, kyyneleeni ja musiikkini klo 21-22. Ja taas tyttö itkee, kello on 23… 02… 04… 07 ja työvuoro alkaa. Mitä sinä teit?
Itken.
***
Naurat, olet hyvällä tuulella. Puhut minulle moottoripyöristä ja suunnittelet seuraavaa ajoreittiäsi. Iloitsen, että sinun on kerrankin hyvä ja osaat nauttia edes jostain.
Menemme kotiimme. Veljeni odottavat sinua jo, olet onnellinen ja lähdet poikien kanssa omiin hommiisi. Olet osa perhettämme, kuin oma poika äidilleni.
Meillä on menneisyys, meillä on lapsettomuushoidot, meillä on toisemme. Me kuulumme yhteen kuin paita ja peppu. Vai kuulummeko, onko tämä ajatus jo haihtunut? Olemmeko vain unohtaneet tämän? Ilmeisesti minä en ainakaan, koska osasin sen tuohon kirjoittaa.
Meillä on koti, oma koti. Me rakastamme kotiamme, tämä on ostettu meitä varten.
Meillä on pieni lapsi. Lapsi, jota molemmat rakastamme.
Petit, vehtasit silmieni edessä ja nöyryytit oikein kunnolla. Miksen luota sinuun vieläkään, miksi se palaa mieleeni kerta toisensa jälkeen? Miten saan unohdettua vai tarvitseeko minun oikeasti edes unohtaa? Olenko vihainen nöyryytyksestä, vähien ystäviemme viemisestä vai huonon suhteen muuttamisen entistäkin huonommaksi?
***
Minä kestän. Minä odotan. Minä toivon.
***
Minulla on tytär. Minulla on työ. Minulla on perhe. Minulla on voimavarat.
***
Minulla on tulevaisuus. Joko yhdessä tai erikseen. Minulla on kaikki, sinä et voi viedä minulta enää mitään. Olen kova ja odotan pelastajaani. Odotan, että nään muutoksesi. Jos en sitä nää, sinä tulet näkemään meidän muutoksemme: asunnon, elämän ja uuden puolison.
Kasva ihminen, kasva. Halua olla osa meitä. Minä odotan vielä hetken, olenhan luvannut niin.
